• Jenni

Minun kehoni

Jennin Voima yritysidea ja haave auttamisesta on saannut alkunsa omasta kokemuksta. Omasta kasvutarinasta ja sen onnen tunteen jakamisesta. Tässä helteessä olen paljon miettynyt kehoani, mitä me minulle antaa, mitä ottaa, mitä sen kanssa eläminen edustaa. Tässä haluan avata joitakin tähtihetkiäni (sillä uskon enemmän positiivisten kokemusten vaikutukseen kuin negatiivisten muisteluihin). Tapahtumat ja havainnot, eivät välttämättä ole missään järjestyksessä, en ole minäkään!


Sun totuus

Tämä on yksi ihan käänteentekevistä hetkistä, jolloin huomasin, että AIDOSTI ajattelen kehostani positiivisesti.

Olin Yin-joogassa, joka yhdessä vaiheessa elämääni pelasti minut burn outilta ja jopa masennukselta. #Yin jooga ohjaaja (rakas Eeva Ratalahti) käyttää joogassa myös #NLP:n osia ja osaa puhua ainakin juuri mulle ne maailman tärkeimmät asiat. Joogaan yhdistetty armo ja rakkaus oma kehoa ja mieltä kohtaan ovat maaginen yhdistelmä. Takaisin sinne joogasaliin. Oli loppurentoutuksen loppumetrit, makasin kyljelläni (koska selälläni en voi maata) ja olin autuaassa rentouden tilassa. Eeva pyysy asettamaan toisen käden sydämen päälle ja toisen käden vatsan päälle: "sinne missä asuu sun totuus". Ja sillä hetkellä kun laitoin käden vatsani päälle, ensimmäinen ajatus oli: "mulla on ihanan iso totuus!". Maatessani siinä kyljelläni, koko vatasani oli rentona, isona, pehmeänä "möykkynä" edessäni ja olisin voinnut ajatella niin paljon muutakin. Mutta ajattelin vatsaani ihanan isona totuutena, mun totuutena, arvokkaana osana minua ja omaa olemustani. Tokikaan ihan tätä ei varmasti ajatuksella haettu, mutta tän mä siitä poimin.

Silloin tajusin, kuinka pitkälle olen tullut: ensimmäinen ajatus suuresta vatsastani onkin positiivinen, rakastava ja hyväksyvä, jopa ylistävä!

Kiitos Eeva!


Kick Bike -kokeilu

Opintoihini #SuomenUrheiluopisto lla kuului vahvasti eri liikuntalajien kokeilu. Olin ryhmän ainoa ylipainoinen ja kynnys lähteä kokeilemaan yhtään mitään OLISI voinnut olla hyvinkin korkea, ellen olisi ollut ainoa epäilijä joukossa. Olikohan ensimmäinen vai toinen lähiopetusjakso kun lukujärjestyksessä luki Kick Bike. Tiesin laitteen, eikä se yhtään häveltänyt sisäistä huutoani, mä en pysty! En ole ollut polkupyöränkään päällä yli 10 vuoteen, saatikka että saisin kehoni pysymään potkulaudalla.

Olin kuitenkin ainoa epäilijä porukassa. Kun menimme hakemaan pyöriä, kysyin vielä ohjaajaltamme Larilta, onko laitteessa painoraja (tätä kysyn usein, sillä tiedän että rajoja on, enkä halua hajottaa kenekään laitteita). Lari tokaisi vaan, että ei ole, siitä vaan. Ja kun sydän jyskyttäen talutin pyöräni juoksuradalle treenia varten, ajattelin edelleen etten pysty. Mutta kukaan muu ympärilläini ei näin ajatellut. Heille oli ihan luonnollista, että pystyn siihin mihin muutkin.

No eikun laudalle ja kaikkia omia ennakkoluulojani uhaten sain pyörän liikkeelle, jalkaa vaihdettua ja matkan taittumaan. Tokikaan ei kunto kauaa kestänyt, mutta kävin itselleni ihan tarpeeksi pitkän lenkin ja palasin kotipesään odottamaan muita. Olin hikoillut niin paljon, että t-paita, huppari ja vielä kuoritakkikin olivat ihan läpimärkiä. Mutta miten onnellinen olinkaan! Minä olin ollut kick bikellä! Minä olin jaksanut potkia vauhtia, pystynyt vaihtamaan jalkaa ja olin edelleen elossa!

Tässä kohtaa tajusin, miten vieläkin olin itseni suurin epäilijä ja rajoittaja. Se loppui siihen hetkeen!


Kehonkoostumusmittaus ja setämies

Olin käynnyt kuntosalilla 3-4 vuotta ja omalle salille tuli vierailemaan kehonkoostumusmittauslaite. Siis semmoinen, jolla näkee mistä keho on rakentunut. Koska tiesin kasvattaneeni lihasmassaa merkittävästi kaikkien kilojen alla, halusin nähdä miltä se näyttää paperilla. Joten reippaana likkana (kuntosalilla olen aina ollut itsevarma) varasin ajan ja astelin paikalle.

Mittauslaitteen käyttäjä setämies katsoi minua päästä varpaisiin ja kuulin hänen hengittävän syvään sisään. En kysynyt onko laitteessa painorajaa.... Hyppäsin vaakaan ja jäin hengittelemään. Edelleen hieman ehdä turhautuneena tämä setä mies sanoi, että valmista ja alkoi tarkastelemaan tuloksiani. Hän katsoi paperia, minua, paperia ja minua. Ja laski sitten katseensa paperiin. "Sä taidat käydä täällä salilla." Nyökkäsin. " Ja tehdäkin oikeesti jotain". Juu, niin teen. Sitten hieman anteeksi pyydellen mies sanoi, ettei ole päivän mittauksissa vielä kertaakaan nähnyt tämmöisiä lihasmassoja ja näin tasaisesti jakautunutta tasapainoa. Minä totesin, että ai kun kiva, ei ole mennyt hukkaan. Sisällä toki huusin: siitä sait setämies.

Hän sitten yritti keksiä vielä neuvoja ja ainut ruokavalio ohje minkä sain oli, että syö pähkinöitä