Kuuntelenko kehoani oikeasti?
Päivitetty: 28. syysk. 2020
Joogan harrastamisen myötä, olen oppinut kuuntelemaan kehoani. Ennen kuulin sen vain sanovan, että jätä mut tähän sohvalle, äläkä yhtään liiku. Nyt huomaan kun kehoni kaipaa liikettä, venytystä, rasitusta ja armoa. Helteinen ajanjakso on vetänyt kehon aivan tiltiin. Olen löhönnyt rannalla ja lillunut vedessä, ja vaikka kotona sisällä olisi inhimillinen lämpötila liikkua, en ole saannut irti itsestäni. Tänään oli ryhmäliikunnan ohjaus, ja listalla oli ulkona taphtuvaa liikuntaa. Ajankohta oli onneksi klo 10.00, mutta ulkona oli jo 23 astetta lämmintä. Onneksi löytyi varjoa. Kehoni sanoi, että nyt ei kyl pysty, tein parhaani, mutta ei se keho oikeasti pystynyt. Palasin kotiin ja nyt särkee päätä.
Kehon kuuntelu on tärkeä taito, ja sen oppii vain ajan kanssa. Tarkkana pitää olla myös sen kanssa, osaako ja uskaltaako tulkita kehon antamia viestejä oikein. Ja mistä viesti kumpuaa? Onko niin että ravinto tai nesteytys on mennyt pieleen ja siksi keho huutaa pysähtymään? Vai onko oikeesti tehty jo tarpeeksi ja keho kaipaa lepoa? Meillä naisilla iso tekijä on myös kuukautiskierto, joka meillä jokaisella vie oman määränsä veroa jaksamisesta ja tekemisestä. Ei voi treenejä rakentaa aina samoiksi, tai ainakaan odottaa samoja tuloksia jos kehosi keskittyy johonkin muuhun.
Haluan myös haastaa kehoani, viedä se välillä rajoille ja tuupata yli, nähdä missä raja oikeasti on. Jos sen huomaa heti, joskus vasta seuraavana päivänä järkyttävänä lihaskipuna.
Rakastan kehoani sellaisena kun se on, kaikkine lihaksineen, fascioineen, mielen rajoitteineen, kipuineen, sentteineen ja kiloineen. Olen kokonaisuus: mieli ja keho. Olen armollinen, olen vaativa ja rakastava!